keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 040


Pituus 10,5 cm.
Made in China

"Eiliseen verrattuna yhtä korimallia vanhempi auto. Olisi mielenkiintoista tietää, onko Profilella jotakin tekemistä näiden pikkuautojen kanssa. Profile on kotimainen hälytysajoneuvojejn ja invataksien yms. korien valmistaja ja varustelee ambulanseja ulkomaillekin."

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 039


Pituus 11 cm.
1,45 VW Transporter T5

"Tämä on uusin Transporter-mailli, mitä miun kokoelmasta löytyy. Tosielämässä ajellaan jo tuoreemmalla koriversiolla, mutta ei ole vielä leluhyllyissä sellaista silmiini osunut. Tässä on tarkkoja yksityiskohtia, muun muassa peltivanteet ovat keskikuppeja myöten samanlaiset kuin oikeastikin."

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 038


Pituus 6,6 cm
BMW 325 Touring

"Tämä on lääkinnällisen johtajan tai lääkärin auto. Näissä leluissa on joskus haluttu käyttää oikeita hälytysajoneuvojen tunnuksia. Tässä tunnus on merkattu konepeltiin ja kattoon. Kyseinen tunnus H192 on ajalta ennen hätäkeskusuudistuksia. H tarkoitti Helsinkiä ja numero 1 sitä, että tämä lähti paikkakunnan ykkösasemalta. Numero 9 tarkoitti aina ambulanssia ja viimeinen numero kertoi lähtöjärjestyksestä kiirellisyyden mukaan. Nolla on tarkoittanut monella paikkakunnalla hoitotason yksikköä, joka lähtee kaikkein vaativimpiin tehtäviin ensimmäisenä. Kakkostunnuksella ajettiin yleensä kiireettömiä hoitolaitossiirtoja. Mielenkiintoinen pikku yksityiskohta on keltainen tarra takaikkunassa: "Stadin brankkari auttaa aina. Kaikissa hätätilanteissa 112"."

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Viikon välipala 06


Hahmojen korkeus 7 cm.
© 1992 geobra

"Miulla ei ole mitään henkilökohtaista suhdetta Playmobileihin, mutta on hyvä, että tällainen ryhmä täällä päivystää, sillä meillä asuu niin paljon Playmobil-väkeä, jolle voi tapahtua mitä tahansa."

(Sussulla on henkilökohtainen suhde siihen väkeen.)

Päivän lanssi 037


Pituus 20,5 cm.
Wärkkäri Kortesjärvi Finland tel. +358 (06)488 7244
Packard Ambulance 1948

"Tämä on kyllä hieno! Oltiin Mikkelissä, Kenkäverossa käsityömarkkinoilla. Sussu oli myymässä omia tuotteitaan ja bongasi tämän aamulla kojusta, jossa oli paljon erilaisia puisia autoja. Pyysi myyjää laittamaan tämän päiväksi piiloon, ja hakisi sitten illalla, kun olisi itse tienannut ensin. Mie kiertelin siellä ja tutkin samaa kojua, mutta pettymyksekseni ei ollut ambulansseja tarjolla. Ja tämä tulikin sitten synttärilahjaksi muutaman viikon päästä!"

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 036


Pituus 6,4 cm
Mercedes Benz M-class

"Tämän toi äiti Virosta jo kauna aikaa sitten. Ensihoidon kenttäjohtajan auto."

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 035


Pituus 18,5 cm.
Joustra
Made in France

"Sussun huutislöytö. Miusta tämä on kyllä hieno, vaikka eihän tämä mikään ambulanssi ole. Sivusta näyttää melkein Datsunilta. Tietäisiköhän joku merkkiä? Näitä peltileluja ottaisin mielelläni kokoelmiin enemmänkin, mutta näiden hinnat nousevat yleensä saavuttamattomiin."

torstai 24. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 034


Pituus 4,5 cm
Made in China

"Kuplavolkkari, joka on avaimenperäksi miun mielestä liian suuri. Kokoelmaan sopiva. Tässä on ollut oikeat ajovalot, mutta ne eivät toimi enää. Paristo pitäisi vaihtaa."

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 033


Pituus 10,3 cm.
Ei merkintöjä.

"Tämä on Volkswagen Transporter, jo vähän vanhempaa korimallia. Näitä Transportereita minulla on ainakin neljää eri mallia."

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 032


Pituus 31,5 cm.
1993 SLM Inc / Made in China

"Ehta jenkkimalli. Tällaisia näkyy muutamia Suomenkin maanteillä, vaikka ei ole ehkä paras ajoneuvo routaisilla teillämme. Näissä on hoitotilaa niin paljon, että ensihoitaja pystyy selkä suorana kävelemään paarien ympäri. Nämä ovat ns. moduuliautoja. Kun itse auto alkaa olla tiensä päässä, hoitotila voidaan siirtää uuden auton alustalle."

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Viikon välipala 04


Hoitajan korkeus 9,5 cm.
Sylvanian Families
Paramedic Thomas Nightingale
Patient Owen Bearbury

"Mietin, tohtisinko pyytää näitä joulupukilta. Joulupukki kuitenkin kuuli toiveeni ihan pyytämättäkin! Paketista kuoriutui esiin Thomas Nightingale, joka odottaa vielä ambulanssiaan."

Päivän lanssi 031


Pituus 10 cm.
V.W.van

"Tämän näköisiä minulla on useita, hyvin realistisen ulkonäön omaavia autoja. Erilaiset tekstit ja teippaukset tekevät jokaisesta erityisen. Tässä autossa näkyy kyljessä Elämän tähti, jonka sakarat kuvaavat seuraavia asioita: 1. Detection 2. Reporting 3. Response 4. On-Scene Care 5. Care in Transit 6. Transfer to Definitive Care"

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 030


Pituus 7,4 cm.
Matchbox / 2000 Mattel Inc / China

"Aluksi minulla oli ideana kerätä vain realistisia pienoismalleja, mutta koska niitä oli melko vähän tarjolla, aloin hyväksyä kokoelmaan myös näitä vähemmän realistisia yksilöitä. Tämäkin on enemmän panssariauto kuin ambulanssi. Ehkä tämä onkin valtion päämiehen kuljetukseen tarkoitettu. Mutta tämä onkin samasta tehtaasta kuin Barbie. Eihän se Barbienkaan ulkonäkö niin todellisuutta vastaa."

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 029


Pituus 6,1 cm.
Tonka / 2008 Hasbro Inc / Made in China

"Hiekkalaatikon kingin valinta!
Huumorisarjan parhaimmistoa: jos tehdään huumorilla niin tehdään sitten kunnolla. Tässä on laastarikin niin nähdyn ristin paikalla."

torstai 17. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 028


Pituus 10,7 cm.
Siku / Mercedes Benz 809D / Made in W.-Germany

"Tämä on viides tai kuudes kokoelmani alusta. Kalle-kummini keräsi pieniä mersuja ja hänellä oli myös ambulansseja kokoelmassaan. Kun minä niitä ihailin, Kalle antoi minulle tämän ja erään toisen."

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 027


Pituus 26,3 cm.
Ford Motor Company 2008 / Taiwan Powco Ltd

"Tämähän on hyvin paljon Ford Transitin näköinen. Ihan oikeanlainen keula, mutta minua vaivaa se, että tässä vilkut ovat niin pienet tihrut."

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 026


Pituus 6,5 cm.
Ei merkintöjä.

"Rajatapaus siinä, että on edes päässyt kokoelmaan. Autosta ei tee ambulanssia vielä se, että siihen laitetaan tarrat kylkeen. Todennäköisesti tätä samaa Chevyä on tehty eri painatuksilla ruumisautoista pulla-autoihin."

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 025


Pituus 5,7 cm.
Made in China.

"Tämä on vähän tätä huumorisarjaa, suloinen pieni kapistus."

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Viikon välipala 03


Korkeus 4,5 cm. Vyötärönympärys 8 cm. Painoindeksi 29.

"Tämä saapui miuta hoitamaan, kun olin kipeä. Sussuhan sen tietenkin toi, kuten edellisenkin hoitajattaren."

Päivän lanssi 024


Pituus 11,2 cm.
Made in China

"Tämä on näitä kiinalaisia tusinatuotteita, jotka eivät jää mieleen. Melko realistinen, mutta kuitenkin vaan sinnepäin. En muista, mistä on hankittu ja milloin."

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 023


Pituus 10 cm.
Autotime Collection / UAZ-39625

"Tämä on tietenkin ostettu Svetogorskista, tällaisen voi nähdä yhä Viipurin kaduilla. Venäläiseksi leluksi tämä on erityisen pikkutarkka, pultitkin renkaiden vanteissa."

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 022


Pituus 10, 5 cm.
Ei merkintöjä.

"Kokoelman alkupuolelta, ensimmäinen kymmenen joukossa. Tämä tuli yhtenä päivänä kirjekuoressa, eikä ollut tietoa lähettäjästä. Kuoressa oli Saksan postileima. Vasta pitkän ajan kuluttua selvisi, että eräs kaveri oli lähettänyt se minulle ollessaan merimieskirkolla töissä Saksassa."

torstai 10. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 021


Pituus 19 cm
Ei merkintöjä

"Tämä on vanha, vuosilukumerkintää ei valitettavasti ole. Paristokäyttöinen, vaihtaa kulkusuuntaa mennessään. Tämä on ihan humoristinen. Ehkä kertoo syyn siihen, miksi lapset joskus pelkäävät ambulanssia. Katsohan tuota akkaa. Miksi se on mukana?""

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 020


Pituus 26,3 cm.
Made in China

"Tästä on vaikea sanoa mitään. En muista edes, mistä tämä on peräisin. Vähän turhan isoa skaalaa kokoelmaan."

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 019


Pituus 26 cm.
Zapf Creation / Made in China

"Häälahja. Ystävämme Heather askarteli tämän, häneen voi aina luottaa. Hänen lahjansa ovat aina todellisia yllätyksiä. Autossa on mukana kortti, jossa toivotetaan meille imelää elämää."

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 018


Pituus 3,6 cm.
Disney / Pixar

"Tämä on Cars-suklaamunista. Vaati eräänkin munan syönnin, että tämän saaminen onnistui."

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viikon välipala, 02


Korkeus 8 cm.

"Tällähän on kinttu likainen. Näkyykö se kuvassakin? Mie putsasin sen."
"Kun tämä ilmestyi kipeänä ollessani yöpöydälleni, sairaus tuntui jo puoliksi voitetulta."

Päivän lanssi 017


Pituus 11,2 cm.
Welly / Volkswagen Microbus (1962) / Made in China

"Nyt en yhtään muista, mistä tämä on peräisin. Ehkä olen tilannut jostain nettikaupasta. Tämä on ollut pakko saada, koska on niin nätti. Tässä on aukeavat pariovet sivussa."

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 016


Pituus 13 cm.
Made in China.

"Tietenkin kiinalaisvalmisteinen venäjäntuliainen. Tässä on piipaa-toiminto, vetopyörä ja vilkut, mutta alunperinkin vilkuista toimi vain toinen puoli. Nyt taitaa olla paristo lopussa. Tässä voisi olla ratkaisu sairaanhoitopiirien kiristyvään rahatilanteeseen, sillä tässä on istuimet kuudelletoista potilaalle."

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 015


Pituus 15,2 cm.
Ei merkintöjä.

"Peltilelu, ei ole tarkka pienoismalli. Uustuotantoa. Näitä myydään huutonetissä paljon vanhoina aarteina, vaikka eivät sellaisia ole. Tämän hankin Lappeenrannasta Volkoffin talomuseon myymälästä. Se on Volkswagen Transporter 70-luvulta."

torstai 3. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 014


Pituus 10 cm.
Matchbox / Made in England / Models of Yesteryear / Limited edition / Renault

"Tämän sain ystävältä lahjaksi, hän taisi tuoda tämän Skotlannista. Punaisen ristin vehkeitä."

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 013


Pituus 4,8 cm.
VW T1 Samba "Rotes Kreutz"

"Samanlainen kuin eilen, vähän tylsää. Tämä on kuitenkin keräilyauto, ei mikään lasten lelu. Tämän ostin Kangasalan automuseosta,  Mobiliasta. Todella tarkasti tehty pieniä yksityiskohtia myöten. Varsinkin eiliseen verrattuna."

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Päivän lanssi 012


Pituus 4,8 cm.
Brekina Automodelle

"Volkswagen Kleinbus Ambulancehan tämä on, junakeulamallia, vaikkei tähän ole sitä kirjoitettukaan. Tämäkin on ostetty Risteysasemasta, suolaiseen 12 euron hintaan. Tämäkin on pienoisrautatierekvisiittaa."